Maanantai se meni mukavissa merkeissä. Pikku-neidillä oli tietty perinteinen puheterapia-tunti, puheterapeutti tulee aina maanantaisin kotiin pitämään neidille "oppituntia". Me aina hieman vitsaillaankin, että meidän nuorimmaisella kun on etuoikeus tähän kotiopetukseen, siinä missä toiset lapset lähtevät kouluun kuka mihinkin suuntaan, niin pikku-neidille tulee ope kotiin. No mutta ensi syksynä vissiin pikku-neidinkin tilanne muuttuu, kun olemme ajatelleet kokeilla varhennettua esikoulua, jolloin neiti kävisi siis vuoden sijasta kaksi vuotta eskaria. Meidän pienokaisen kohdalla vallankin tämä saattaa olla paras mahdollinen vaihtoehto, koska hän reakoi uusiin paikkoihin, asioihin ja ihmisiin todella voimakkaasti. Pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin hänet viemään ykskaks yllättäen hoitoon tai kouluun kylmiltään, tuntuu niin hirveältä että vallan ahdistaa. Siksi olen niin onnellinen tästä meidän tilanteesta tällähetkellä, että voin olla kotiäitinä ja sitä kautta varmistaa pienokaisemme turvallisen ja pehmeän laskun tuonne koulumaailmaan sitten ensi syksynä. Meininkihän tosiaan on se, että pikku-neiti kävisi alkuun vain parina päivänä eskarissa ja jos vaan tuntuu vähänkään siltä, että jääminen on tuskaa, niin äiti jää alkuun sinne ns. henkilökohtaiseksi avustajaksi. Mutta siihen on onneksi vielä aikaa.
Puheterapiatunnin jälkeen olikin mukava yllätys, kun ystävättäreni saapui pitkästä aikaa kahville ja höpisemään kuulumisia ja tapahtumia. Ikävää vaan oli se, että hänellä oli selkä niin pahasti jumissa, että istuminen meinasi olla melkoista tuskaa. Onneksi kuitenkin löydettiin sohvalta sen verran mukava asento istumiseen, että pari tuntia saatiin kulumaan hyvinkin nopeaan höpötellessä. Ehtoo menikin sitten pyykkikonetta täyttäessä ja tyhjentäessä ja hieman tv:tä katsellessa, Neljän tähden illallinen kun on yksi tämän äidin lemppariohjelmista.
Tiistaina olikin sitten aamusta lähtö Tampereelle Taysiin ja siellä ke-va-neuvolaan. Pikku-neidillä oli puheterapeutin ja lääkärin kanssa tapaaminen, koskien ensivuoden puheterapia-tunteja. Siellä kuluikin koko aamupäivä, mutta kyllä saatiin tarvittavat asiat hoidettua erinomaisesti kuntoon ja pikku-neiti sai erinomaista palautetta sekä puheterapeutilta että lääkäriltä, hurmaava ja hyvin kehittynyt neljävuotias prinsessa. Ja äidin ja isin sydämet sen kun vaan jatkavat sulamistaan. Nyt vaan odotellaan kirjelmää sieltä, jotta äiti pääsee sitten lempipuuhaansa (inhoon) eli täytteleen kelan kaavakkeita. Onneksi ne on täällä meilläpäin hoitunut kuitenkin tosi helposti ja kivuttomasti nuo kelan-jutut.
Nyt ootellaan, josko tuo keli hieman antaisi meille mahdollisuutta lähteä edes pienelle lenkille, jotta saataisiin pitkästä aikaa happitaso hyvälle tasolle. ;)
Kepeätä keskiviikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti